In English | Yhteystiedot | Palaute
Etusivu Finn-Medi Palvelut Yritykset Kehitysohjelmat Ajankohtaista

3.2.

BioneXt nosti Tampereen terveys-, hyvinvointi- ja bioteknologia-alan nopeimmin kasvavaksi Suomessa

BioneXt Tampere – seitsenvuotinen terveysteknologian investointi-, kehitys- ja yhteistyöohjelma on päättynyt. Vuonna 2003 käynnistetty bioteknologiatoimialan kehittämisohjelma on keskittynyt terveyttä ja hyvinvointia edistävän *bioteknologian huippututkimukseen, tuotekehitykseen, kliiniseen soveltamiseen ja kansainväliseen kaupallistamiseen. Ohjelmalla on ollut selkeä vaikutus seudun terveys-, hyvinvointi- ja bioteknologia-alan kasvuun. Tampereella ala on kasvanut viime vuosina nopeimmin Suomessa ja kerännyt eniten yksityisiä sijoituksia liiketoiminnan kehitykseen. Toiminnan tuloksena on syntynyt Tampereen seudulle uutta liiketoimintaa, työpaikkoja sekä uusia hoitomuotoja ja menetelmiä terveydenhuollon käyttöön.

Ala vahvistui, liiketoiminta kehittyi ja syntyi uusia työpaikkoja
Kun yliopistojen, tutkimuslaitosten, kaupungin, elinkeinoelämän ja terveyspalveluiden yhteinen BioneXt-ohjelma vuonna 2003 käynnistyi, kunnianhimoiseksi tavoitteeksi asetettiin sadan miljoonan euron hankekanta vuoteen 2010 mennessä. Vuoden 2009 loppuun mennessä tulokset ovat ylittäneet reilusti tavoitteet. BioneXtin hankekanta on yli 190 miljoonaa euroa ja välilliset vaikutukset huomioon ottaen jo yli 270 miljoonaa euroa. Noin puolet hankkeista on ollut yrityshankkeita, ja pääomasijoituksia on ollut yli 95 miljoonaa euroa kattaen lähes 35 prosenttia investointien määrästä. BioneXtin rahoituksella toimivissa hankkeissa on kehitetty uusia hoitomuotoja ja menetelmiä, joita käytetään jo potilaiden hoidossa.

Ohjelmalla on ollut selkeä vaikutus myös seudun terveys-, hyvinvointi- ja bioteknologia-alan kasvuun. Tampereella ala on kasvanut viime vuosina nopeimmin Suomessa ja kerännyt eniten yksityisiä sijoituksia liiketoiminnan kehitykseen. BioneXtin aikana Tampereen seudulle syntyi välillisenä vaikutuksena 49 ja suorana vaikutuksena 23 uutta terveysteknologia-alan yritystä. Uusia työpaikkoja taas syntyi välillisenä vaikutuksena 2 474 ja suorana vaikutuksena 648. Seudun terveys- ja hyvinvointisektorille on taas syntynyt yhteensä 336 uutta yritystä. Bio- ja terveysteknologian henkilöstömäärän kehitys on ollut BioneXtin aikana Tampereen seudulla huomattavasti nopeampaa kuin muissa Suomen kaupungeissa.

BioneXtin tärkeimpiä kulmakiviä on ollut toiminnan keskittäminen kärkihankkeiden ympärille. Biomateriaaleihin ja kudosteknologiaan, bio-ICT;hen sekä immunologiaan jaetut kärkihankkeet ovat yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita yhdistäviä tutkimus- ja tuotekehityskeskuksia, joiden kehittämisessä BioneXtin tehtävänä on ollut yhteistyön liikkeelle saattaminen, keskuksen perustamistoimet ja investoinnit. BioneXtin rahoituksella perustettujen viiden tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen tuotekehityksessä ja innovaatiotoiminnassa työskentelee lähes 600 ihmistä.

- BioneXt on vahvistanut entisestään Tampereen vahvuusalueita, joita ovat ihmisten varaosat eli biomateriaalit ja kudosteknologia, rokotteet sekä biologisen informaation käsittely. Näillä alueilla Tampere on Suomen suurin keskus ja kansainvälisesti ainutlaatuinen. Kun nämä osa-alueet yhdistetään uudella tavalla, esimerkiksi kudosteknologian, biomateriaalien ja kirurgian alueella, ovat myös tulevaisuuden näkymät seudulla lupaavat, sanoo BioneXtin johtaja Tero Välimaa.

BioneXt vastasi terveydenhuollon haasteisiin toimivalla yhteistyöllä
Biologisen tiedon merkityksen lisääntyminen terveydenhuollossa ja innovaatiotoiminnassa on ollut nähtävissä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Uudet teknologiat mahdollistavat uusia lähestymistapoja, jolloin ennakoivan ja ennaltaehkäisevän toiminnan merkitys kasvaa ja mahdollisuudet kustannussäästöinä yhteiskunnalle ja yksilön parempana elämänlaatuna korostuvat.

Tarkemmat mittaus- ja diagnostiikkamenetelmät mahdollistavat perimään pohjautuvat riski-määritykset ja myös aiempaa varhaisemman sairauden havaitsemisen. Kehittyvät teknologiat taas tuovat mukanaan myös kokonaan uusia ja entistä tehokkaampia hoito- ja parannuskeinoja niin uusina lääkehoitoina, rokotteina, biomateriaali-, solu- ja kudosteknologian tarjoamina ”ihmisen varaosina”.

BioneXt ohjelma syntyi näistä konkreettisesta tarpeista vastata terveydenhuollon haasteisiin, joita muun muassa väestön ikääntyminen ja paine kustannusten pienentämiseen luovat. Tampereella oli vahvaa bioalojen osaamista, jonka pohjalta ohjelman painopisteet valittiin niin, että ne tukevat toisiaan.

- Tampereen kaupungin kehittämisstrategiaan on kuulunut tiivis yhteistyö paikallisten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten sekä yrityselämän kanssa. ”Tampereen henki” eli monitieteellinen ja monien toimijoiden yhteistyöhön perustuva toimintamalli on ollut BioneXtin erityisvahvuus, sanoo BioneXt johtoryhmän puheenjohtajana toiminut, Tampereen kaupungin kaupunkikehityksen johtaja Kari Kankaala. BioneXt on työstänyt toimintaympäristöä niin, että täällä pystytään tuottamaan yhä parempia asioita ja kokonaisuuksia myös jatkossa. Seitsemässä vuodessa saatiin aikaan loistavia lähtöjä. Nyt hankkeet ovat hyvässä vauhdissa ja ne menevät omalla painollaan eteenpäin, Kankaala jatkaa.

Ohjelman puitesopimuksen allekirjoittajina olivat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen kaupunki, Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto, Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT ja Finn-Medi Tutkimus Oy, joka toimi ohjelman koordinaattorina. Ohjelma toteutettiin vuosina 2003–2010 yhteistyössä yritysten, rahoittajien ja muiden sidosryhmien kanssa.

Lisätietoja:
Tero Välimaa, johtaja, BioneXt Tampere, puh. 040 596 8035, tero.valimaa(at)finnmedi.fi
Kari Kankaala, kaupunkikehityksen johtaja, Tampereen kaupunki, puh. 050 351 3020, kari.kankaala(at)tampere.fi

*) Bioteknologialla tarkoitetaan tässä yhteydessä uusien teknologioiden ja biologian modernien menetelmien yhdistämistä tutkimuksessa, tuotekehityksessä ja kliinisissä palveluissa.

Liitteet


Lisätietoja: info@finnmedi.fi
© FINN-MEDI OY - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy